Tyttö tahtoi vain rakkautta

Luottamus on hauras ja herkkä kuin hämähäkin kutoma lanka. Nyt juuri mä haluaisin luottaa johonkin ihmiseen niin kovin, että voisin kertoa aivan kaiken. Olen niin kyllästynyt aina pitämään kaiken sisälläni, tunteet, pahan olon, joskun jopa ilonkin. Okei, mulla on ystävä, jolle voisin puhua ja joka kuuntelisikin.. Mutta mä tiedän kokemuksesta, että se rupeaa vain keksimään syitä miksi olen tälläinen; "Sulla on huono itsetunto.. Sulla on sitä, sulla on tätä." Mä myönnän, etten ole onnellisin tai vahvoin ihminen maanpäällä, mutta nyt kaipaisin vain, että joku kuuntelisi ja rakastaisi. En tarvitse neuvonantajaa.

Tänään olen syönyt noin kuutisen sadan kalorin edestä hedelmiä, energia juomaa, ruisleivän ja kevyt jäätelön. Olen luvannut itselleni, etten söisi heinäkuussa kuin max. 800kcal/pv. Mä tahdon aloittaa edes syksyn hoikenpana, kun kerran kesä meni tälläseks. Kiitos, että osa teistä jaksaa kannustaa ja uskoa muhun, jopa silloin kun itse en enään usko.<3

Mua pelottaa nyt todella paljon tulevaisuus. Ei ole rahaa, ei varmaa opiskelu paikkaa asunnosta puhumattakaan. Mä tahtoisin vain elättää itse itseni ja pitää huolta omista asioista. Elää kaukana täältä, jossa mua on pilkattu ja jossa mut on jätetty yksin. Mä tahdon vain rakentaa elämäni, itseni. Kyllä, mä tahdon löytää itseni taas, vaikken ikinä tästä parantuisikaan. En tahdo lihota pullukaksi ja olla tyytyväinen sellaiseen ulkomuotoon.. Mutta tahdon olla itsevarmempi, sosiaallisempi, laihempi. Onhan se mahdollista? Eikö vain?

Olin eilen hammaslääkärissä ja se hoitaja rupesi kyselemään, että syönkö paljonkin makeaa, pullaa tai jäätelöä. Ennen kuin edes vastasin se sano heti, et mun pitää vähentää. Wtf? Eli lopettaa kokonaan? Meinasin siinä suutuspäissäni tiukasta, että näytänkö oikeasti siltä, että söisin karkkia tunnin välein?
Mulla oli yksi reikä, mutta luulen sen tulleen vain huolimattomuuteni takia. Lisäksi kahden tunnin yö unien jälkeen, en millään olisi jaksanut kuunnella sitä paapatusta. Kiitosta vain! Kun en edes tiennyt mitä vastata, se akka rupesi vain utelemaan lisää; "Käytätkö kahvin kanssa sokeria? Syötkö sä paljonkin pullaa? Entä sitten suklaata?" Mä tokaisin vain, että ehkä se reikä tuli appelsiinimehun takia. (En edes juo sokeri litkuja, mutta jotain oli keksittävä). *Huokaus*

Seuraavaksi lähden käymään veljen kanssa uimassa. Tämän kesän aikana en ole rannalla ollutkaan kuin pari kertaa.. Syyn varmasti jo arvaattekin?

Life??

En syönyt eilen mitään, enkä ole syönyt vielä tänäänkään. En pysty siihen, en tahdo olla kuin mikäkin itsekuriton ihrapallero. Viime yönä oli taas sama ongelma, en saanut heti unta, vaan kirjoittelin päiväkirjaa ja selailin resepti vihkoa. Nukahdin ja näin outoa unta salakäytävästä, portaiden noususta ja sodasta.. Unikirjan mielestä mun itsetietoisuuden pitäisi lisääntyä ja löytäisin vielä ongelmiinikin yllätävän ratkaisun. Oikeastaan jopa uskon, että mun haaveet toteutuu. Ei heti, mutta pikku hiljaa. Mun pienet unelmani omasta asunnosta, koirasta, ammatista, laihuudesta, autosta. Yritän taistella niiden eteen, mutta... Miksi sen pitää olla näin vaikeaa?

Eilen oli taas pientä kireyttä ilmassa. Mutsi ilmoitti, että on kyllästynyt mun alan vaihtoihin ja temppuiluihin. Nyt tiedän tasan tarkkaan mitä haluan tehdä "isona", mutta kukaan ei tunnu uskovan muhun (oikeesti). Syksyllä muutan taas omilleni, tällä kertaa tosissani. Rahatilanne on tosi tiukka, mä joudun ehkä ottamaan lainaa, menemään töihin ynm. Mutta mä kestän sen. Kyllä mä ja kaikki muutkin, päästään eteenpäin tässä elämässä! :))

Tänään on taas kuuma päivä. Taidan katsella elokuvia, kuunnella musiikkia, olla ulkona ja möyriä puutarhassa. Siirsin mun kuntosalin ensviikkoon. Upeaa, että todella pääsen sinne ja mulla on mahdollisuus treenata. Mutta nyt mulla on pahin ongelma, minkä väriseksi laitan hiukset? Vaaleat, ruskeat?? Miettimään-->

Yritän

Olen pitänyt pari päivää taukoa tästä kirjoittelusta. Olen syönyt, lihonnut ja elänyt muutenkin todella huonosti. Olen haaveillut ja miettinyt, kuinka rahoitan opiskelu-elämäni ja kuinka toteutan edes osan haaveistani. Hassuinta tässä on, että inhoan tätä kesää. Kun on niin tuskallisen kuuma, muttei kuitenkaan kehtaa hyppiä sortseissa ja topissa. Tulisipa jo syksy ja talvi.. Haluan pieneksi ja kauniiksi, miksi en vain pääse sinne asti? Ajattelen, että jokainen lihoo joskus, mutta siitä pääsee alas kun vain päättää niin. Mä päätän ja yritän.. Yritän!

Mä katson yöt netistä leffoja ja sarjojen uusintoja, mä mietin, miksen voisi elää kuin osa päähenkilöistä? Loin tänään taas yhden uudes blogin, lähinnä itselleni. Thinspiration. Sinne mä kerään kuvia, vinkkejä, runoja, kaikkea thinspaavaa.
Mä rakastan niitä täydellisiä kuvia.. Jotkut vain ovat niin kauniita. Mutsi sanoo aina, ettei oo mun vikani jos en oo syntynyt mannekiiniksi. Se yrittää takoa mun päähän, että musta ei voi ikinä tulla laihaa tai sillä tavalla kaunista, koska olen syntynyt lyhyeksi, tanakaksi vänkkäsääreksi. Se sanoo sen vain kiltemmin, mutta tarkoittaa samaa.

Mulla on niin ikävä talvea, lumihiutaleita ja tähtikirkkaita öitä, jolloin istuin vain hangessa ja tuijotin taivaalle. Mä olin laihtunut ja koko ajan pyrin alemmas, kunnes sorruin yhdes, toisen ja vielä kolmanenkin kerran..

Siirsin kuntosali kauteni viikolla eteenpäin, jotta ehtisin laihtua edes hiukan ennen sitä. Kello tulee neljä aamuyöllä ja täällä mä kukun.. Jipii, en saa unta, eikä mua innosta mikään muu kuin haaveilu ja laihtuminen. Antakaa mun olla nyt vain, älkää käskekö mua mihinkään, älkää edes puhuko mulle, kiitos.

En voi piristyä, jollen ala laihtua. Yritän, yritän, yritän..

Coffee

Meillä oli eilen taas hirveästi riitaa, joten en päässyt edes koneelle. Nyhjötin vain koko illan omassa huoneessa ja kaiken lisäksi nukuin vielä todella huonosti.
Mutsi sano, et mulla ei periaatteessa ole edes oikeutta syödä meillä, sillä ruokarahaa ei ole maksettu. Tosin se korjas sitten sen illalla, ettei tarkoittanu ja haki mulle kaupasta kokiksen ja viiliä. Viiliä, jotka mun sisko on varmaan tyytyväisenä laittanu poskeensa. Toisaalta äiti oli aivan oikeassa; Mitä oikeutta mulla on syödä niiden vähistä rahoista ostettua ruokaa?

Tein eilen listaa, mitä teen kun olen tavoitteessani ja miks mun pitäs päästä siihen. Mun pääsyynä on tietenkin se, et kun täytän 18 haluan mahtua johonkin kivaan asuun. Sinä iltana tahdon olla kaunis, kuin prinsessa. Mua lohduttaa oikeesti tosi paljon se, että vaikka tää kesä ei onnistunut ni mulla on tosi hyvät mahdollisuudet laihtua paljon tässä puolen vuoden aikana.

Eilen tapahtui myös vielä jotain hämmentävää. Sain opintokorttini postissa ja kun näin fyssan numeron mun silmät pyöri oikeesti päässä. Nelonen (Amis asteikolla)! En meinnannut edes uskoa siihen, sillä en lukenut koko kokeeseen ja hyvä kun kurssilla edes paikalla. Muutenkin mun fyssa ja matikka on aina ollut huonoja.

Mun silmät haluaisi painua kiinni ja vatsassa tuntuu pahalta. Heräsin viime yönä muutaman tunnin välein ja viiden aikaa aamulla kävin ulkonakin. Ulkona tuoksui niin hyvältä mutta olisi myös kamalan kylmä. Seuraavaksi käyn juomassa ison kupin mustaa, vahvaa kahvia. Pystyisinköhän tänään olemaan syömättä? Kyllä mä pystyn.

Laitoin tämän postauksen kuvaksi Lindsay Lohanin saavutuksen. Se motivoi mua ja näyttää, että mäkin voin olla joskus laiha. Mun pitää vain saada mun itsekuri pysymään ja uskoa, ettei ruoka tuota mulle oikeastaan minkäänlaista hyvää. Nälkä on mun ystävä nyt ja aina.

Kahvia-->

Ahdistus

Enään en voisi sanoa, että olisin eilisestä ylpeä. Mä söin, vaikka olin vannonut pysyväni erossa ruuasta. Onneksi en kuitenkaan sortunut ahmimaan suunnattomasti. Toinen asia mikä tässä päivässä meni pieleen, oli se, että vaikka olin luvannut itselleni pysyä erossa glauberista, lähetin veljelleni heti aamulla viestin; "Moi.. Kehtaisitko käydä apteekissa?" Se on aina niin kiltti ja kymmenen minuutin päästä koko mönjä oli jo mun mahassa. Nyt mua oksettaa ja kun äsken katsoin peilistä.. Hui kamala miten löllyvä olen nykyään!

Täydellistä on vain se, että ensviikolla mulla alkaa salitreenit. Wuhuu!
Siellä on sellainen tärisevä rasvanpoltto laitekin, jossa pitäisi sitten siestä muutama minuutti. Voisinkin kokeilla sitä. :))
Mun koko kroppa tarvitsee treenausta; kädet, jalat ja vatsa. Pitäisi varmaan suunnitella jonkinlainen kunto-ohjelma.

Mun kaverit piipahti eilen yllätys käynnille ja mua ahdisti. Toivoin, että he katoaisivat pian ja uskoisivat, etten todellakaan ole iloinen tuollaisista tapaamisista. Olin juonut kaksi litraa kokista ja mun vatsa oli kuin räjähtämispisteessä oleva vesi-ilmapallo. Hyvä tulee, kun he olivat sortseissa ja topeissa ja vieläpä laihoja! Mä rakastan mun ystäviäni, etenkin yhtä heistä.. Mutta en kestä sitä, että näytän tältä heidän kanssaan. Pelkään, että menetän bestikseni, jonka kanssa olen tuntenut kerhosta asti. Jonka kanssa ollaan synnytty samana päivänä, täysin samassa sairaalassa ja jonka kanssa olen aina pystynyt jakamaan asioita.. Eilen mun pelkoni hälveni hieman kun tämä ehdotti frendi tatskoja. Upea idea sinänsä.<3

Mä olen päättänyt, että elokuuhun mennessä tahdon painaa 45kg ja joulukuussa taas 39kg. Siitä en tahdo enään alaspäin. Vaikka olen "sairas", enkä ole ikinä tyytyväinen, jonkinlaisen järjen haluan kuitenkin pitää. En tahdo osastolle, enkä lääkäreita tai psykiatreja kimppuuni. En tahdo lihota pakottamalla useita kiloja tai katsoa, kun porukat laskis jokaisen mun syömän kalorin.

Luin eilen Kira Poutasen kirjan Ihana Meri. Se oli niin surullinen kuin tosikertomus.. Odotin vain, että se olis ollut hieman jännempi, mitä oikeastaan oli.

Nyt mä yritän pitää itsekurini, pysyä erossa kokiksesta (joka selvästi lisää mun ruuan himoa) ja treenata. Luen vaikka kirjaa, vollotan tyynyni märäksi itsesäälistä ja tulostelen täydellisten ihmisten kuvia thinspo-kirjaani. Osaanpa kuluttaa elämäni "fiksusti"..

Kesäpäivä<3

Olen vihdoinkin tyytyväinen "syömisiini" eli juuri tähän, etten laittanut eilen tai tänään palastakaan ruokaa suuhuni. Eilisestä olen todellä ylpeä, vain teetä, kahvia ja vettä! Tänään lisäsin listaani liht kokiksen (vain kylmänä) ja piparminttu teen.
Kokista olen yrittänyt vältellä vain yhdestä syystä; Se lisää ainakin mulla nälkää. Mutsi kysyi äsken lähdenkö porukoiden kanssa kaupungille syömään paninia (täytettyä patonkia). "En mä taida ku haluaisin ottaa koht aurinkoo.." Vältyin siis lihoamis-tuomiolta tänään, hienoa! Mitä vähemmän mä syön, sitä upeenpi tunne mulla on. Ihan mahtavaa, että viimeistään elokuussa olen laiha! Mun vaatekomerossani onkin jo älytön kasa uusia xs-kokoisia vaatteita odottamassa, että vihdoinkin käyttäisin niitä ja voisin olla ylpeä, että mahtuisin niihin.

Huomasin aamulla, että omistan nälkäisen siskon. Pakastimesta oli kadonnut jäätelöt ja jääkaapista jopa munkin osani ruuista. Ei se onneksi haitannut, mutta yllätyin.
Mun siskoni syö nykyään jotain lääkkeitä, jotka estää sen mielipahan, jota syöminen saattaa tuottaa. Mä teen kaikkeni, et neiti pysyi terveenä, ettei sen tarvis elää tälläses maailmassa, jossa itse olen.

Kulutin aamupäivän meidän mansikkamaalla kitkien rikkaruohoja ja kastellen uusimmatkin taimet. Siellä on niin kaunista, lämmintä! Mun onkin oikeastaan aikakin jo ruskettua.. Meinaan vaan palaa, ennen kuin saan edes hitusen väriä iholle.
Argh, pitäisköhän harkita solariumissa käyntiä?

Aamulla jatkoin taas resepti-kirjaani ja tulostelin uusimpia thinpo-kuvia. Musta on ihanaa pitää erilaisia vihkoja ja kirjoja, samoin möyriä tuolla kukkamaalla ja melkein polttaa itseni auringossa. Mulla on siis kerrankin hyvä päivä.. Kestäisipä tälläinen olo joskus edes muutaman päivän putkeen.

Tässä vielä muutama aamulla löydetyistä kuvista ja nyt ulos nauttimaan auringosta-->

Missä olet täydellisyys?

Nyt kiristän tätä paastoa/dieettiä entisestään; vettä ja kahvia ja vihreää teetä. Siinä on nyt mun ensviikon "ruokavalio". Mutsi vihjaili tänään, et se on pienentyny ja mä taas lihonnu. Tuli nimittäin tarjoamaan jotain XXL kokosta paitaa mulle ja sano, et sille se on liian iso, varsinki ku on laihtunu. Mä vaan mutisin jotain vastaukseks, eipä hirveesti innosta enään nauttia kesästä tai kesävaatteista. Kiitosta vain.

Laskin äsken mun paino indeksi, aivan liikaa! 20-21.. Jos olisin tavoitteessani, se olisi jo 15.1.<3 En syö enään, en ennen kuin olen laiha.
Välillä en edes tiedä olenko laiha, normaali vai paksu? Kun olin koulussa, kaikki sanoivat ja päivittelivät; "ooh, kuinka hoikka sä oot! Ihan älyn hoikka!" Kun taas olen kavereiden kanssa, olen muiden mielestä normi.. Perheeni mielestä taas se ihana pullea tyttö. Miten ihmeessä pystyn olemaan noita kaikkia yhtäaikaa?

Mun mieleen palas eräs muisto ala-asteelta, kun meillä oli terveystarkastus. Se koululääkäri katto mua punnituksen jälkeen ja sano; "Sä oot lievästi ylipainone, mut ei mikään ihme. Sullaha on isän puolelt taipumusta sellaiseen." Mä olisin halunnut laihtua, mut enhän mä osannu. Oon päättänyt, etten enään ikinä anna kenellekkään mahdollisuutta sanoa noin.

Kaverini lähetti mulle äsken biisin; Jonna Tervomaa-Rakkauden haudalla ja mä melkeen itken kun kuuntelen tän kappaleen sanoja.

Kuin mun ajatuksista. Ikävä on niin.. raastavaa. Se sai mut itkemään aina öisin itseni uneen ja lopulta toi Anan/sh:n mun lohdukseni. Se pysyy mun sisällä ja tekee kaikkensa, jotta voisin olla laihempi ja onnellisempi.. Samalla vain eristää mut kaikesta ja tuhoaa mun itsetuntoni. Onkohan sitä enään jäljellä paljoakaan?

Tänään aion vain käydä läpi vaatteitani, katsoa pari elokuvaa ja lukea ulkona jotain kirjaa. Hassua, ettei kesät ole enään niin tainomaisia kuin esimerkiksi lapsena tai ylä-aste ikäisenä.

Voisin kulkee väsymättä maailman ääriin
Voisin tulla takaisin ja hengähtää
Mutta sinä kun oot mennyt, ei henkeäkään mulle jää

Maailman tuuliin mä menetin rakkaan
Pelasta mut, jos se käy sun almanakkaan
Pelasta mut
Pelasta